Kuulumisia

Hellouu~


Tämä postaus on taas vähän ympäripyöreää selitystä asioista. Pyrin nyt pääsemään 1-3 postausta kuukaudessa tahtiin, jolloin saisin selitettyä monista tapahtumista hieman syvemmin ^^ Ainakin cossi juttuja ja haastetta on luvassa! Halloweeniä unohtamatta!

Ajattelin jos uusi ulkoasu piristäisi, joten hyppäsin ihan kokonaan pois vanhasta simple mallista. En vielä ole ihan täysin tyytyväinen tähän uuteen, mutta hion sitä vielä.




Amislinjalla on jatkettu ja tykkään kovasti! Oon vaan ollut todella yllättynyt siitä, miten väsynyt olen tuolla opiskelusta. Vetää vertoja lukioon, vaikkei meillä ole varsinaisia oppitunteja ja opiskelu on paljon rennompaa! Läksyjäkään ei varsinaisesti tule ikinä, joten saa rentoutua kotona enemmän.

Nyt olemme jo hieman pureutuneet pintaa syvemmälle ja kokeilleet peruskaavaa ja kutomista. Kiinostaisiko teitä ihan kokonaan omat postaukset koulutöille? Varmaan niistä tulen ainakin jonkin verran puhumaan, koska nehän risteytyvät muutenkin tämän blogin aiheiden kanssa (Tekstiili- ja vaatemuotoilu linjalla kun olen).


En ole enää brunetti, tämä kuva on toukokuulta''



Lisäksi olen lopettanut lihansyönnin. Ensin ajattelin että teen niin vasta kun muutan pois kotoa. Aloin kumminkin koulussa syömään kasvisruokaa ja sitten se tapahtui vähän niikuin vahingossa?

Kyllähän sitä vanhemmat vähän kauhisteli ja ihmetteli, mutta eivät vastustaneet. Enkä edes mitään ole jäänyt kaipaamaan, nirsoilin jo valmiiksi niin monesta (liha)ruuasta että miun ruokavalio on oikeestaan vaa laajentunut tän kokeilun aikana! Kana ja punainen liha on jäänyt kokonaan pois, hieman kalaa syön edelleen, mutta sitäkin todella vähän. Soija, linssit, herneet ynnämuut saavat korvata ne. 
Olen tämän ansiosta tietenkin alkanut kokkailemaan enemmän itselleni ja välillä myös koko perheelle.





Nyt olen keskellä hiustenkasvatus operaatiota (sain ne jo yhdelle ponnarille!) En oikein tiedä mitä haluan, joten ajattelin kasvatella niitä ainakin jonkin aikaa. Ehkä joskus kyllästyn ja vedän irokeesin takaisin. Se oli ehkä itsestä kivoin ja helpoin tyyli. 


Lisäksi olen nyt hakemassa kelasta tukea trauma- ja kognitiiviseen terapiaan mt-ongelmien takia. Mie täytin n. kk sitten 19-vuotta. Oikeasti minun olisi pitänyt lopettaa aijemmassa paikassa käynti jo täysi-ikäiseksi tullessa, mutta silloisen elämäntilanteen takia se ei ollut minulle eduksi. Joten sovimme lisäaikaa kesään. 

Tällä hetkellä vaikken käy vielä virallisesti missään, kaikki on kivasti. Eikä ole hätää. Toiset puhuvat syysväsymyksestä ja -masennuksesta. Minusta syksy on piristävää aikaa nättien värien ja elämän rytmittymisen takia. 


nähdään piaan!

Kommentit