Kissani paljastuikin Oravaksi





Friendzone
[Jonne] Takki: Aliexpres, Housut; Seppälä
[Jenna] Villapaita: H&M, Hame: katukauppias kanaria




Paita: New Yorker


MÄy Mäy kaikille!

Stressitaso alkaa mukavan sopivasti jo laskea. Viime perjantaina oli viimein psykologian kirjoitukset. Jännitti kovasti mutta luulen että pääsen läpi (joka riittää minulle paremmin kuin hyvin)!

Nyt on alkanut abivuoden ensimmäinen koeviikko. Ennen kirjoituksia minulla oli jo enkku ja yksi matikka. Uskonnon joudun tekemään uusintapäivänä, varsinainen koepäivä kun oli psykologian kanssa samana päivänä. Tällä viikolla tiistaina ja torstaina on matikkaa. Perjantaina alkaisi uusi jakso, mutta me Eku kurssilaiset lähdemme silloin kohti ROOMAA 












Psykologian lähestyessä jännitti niin paljon, etten osannut edes ajatella koko matkaa. Nyt se on jo lähellä. Kyseessä on neljän yön reissu, jossa tutustumme nähtävyyksiin ja kulttuuriin. En ole siis opiskellut italiaa. En ota matkaan mukaan kameraa, mutta puhelimella kuvaan kyllä paljon! Matkaa varten tilasin jopa Selfie tikun Wishiltä :'D. 

Oon ommellut muutamia vatteita mukaan otettavaksi, joten esittelen niitä sitten kun palataan suomeen ;). Muuten vapaa-aikani olen tuhlannut Netflixin ja Criminal Minds -kausien ääressä. Tilasin lauantaina uuden kauden itselleni, ja nyt pelottaa kerkeääkö se tulla ennen lähtöä.




Hattu: prsima, rusetti: Glitter, mekko: Kirppis, Sukat: joululahja sukulaiselta. Villapaita: ??

Shortsit: Kirppis, Paita: Seppälä, kukkapanta: Glitter, kaulakoru: Kaveri (sama kuin ranteessa viime postauksessa)

'Paita' (joka on oikeasti mekko): Seppälä, Hame: Bodyline, Tukka: Ebay



''laittaudutko sie joka päivä?!'' En tietenkään. Enhän minä edes meikkaa joka päivä kouluun. Koska käytän housuja niin harvoin, helposti ajatellaan että on aina tosi nättinä :'D Oikeasti hameet on paljon mukavampia kuin huousut!

paita; kirppari, Housut: prisma Pipo: H&M


Oletteko te käyneet koskaan Italiassa? Entä muuten ulkomailla? 





ps.


Tänään on FMA päivä.

Kommentit

  1. tuo yoda paita ;3; se on upea
    ja hyvää italiaa! mahtava paikka~

    VastaaPoista
  2. viiminen kisu kuva oli tosi kaunis♥
    hyvää Italian matkaa siulle! itse en oo sinne vielä eksynyt. muuten on tullut matkailtua kyllä. käyty esim. Thaimaassa, Kreikassa ja Englannissa c:
    kyllä edo! tulen ehdottomasti sun vaimokkeeksi! ..miten niin et ollut tosissas :c
    ;)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

x 1998 x Liperi x Samsung NX 1100 x