Pörröpää


Joskus photoshop on kaveri



Mui moi muikerot


Viimeostauksessa oli näitä faktoja. Valheelliseksi faktakti arvioitiin kakkosta

''2. Miulta on viimeisen 2v aikana paikattu ainakin 10 hammasta, ja yksi reikä on jäljellä''
 Mutta ei, se on totta. Peskää hampaita lapset, säästytte tuskalta. Todellisesti valheellinen oli numero 6
6. Olen pesun kestävä Frendit fani
Ei, en ole ikinä katsonut yhtän jaksoa frendejä kokonaan, koska minuun se ei vain iske. Huumori tuntuu olevan kuivaa ja yleensäkkään en pidä sitcom- tv ohjelmista. Rillit huurussa tekevät tähän poikkeuksen, onko kyseessä Sheldonin söpöys vai nörttivitsit, sitä en tiedä.





Kuvissa näkyykin miun hiusten muodonmuutos ^^ Kävin muutama vikko sitten kampaajalla, ja leikkasin toisellekkin puolelle siilin (olen nytten keesi!). Myöhemmin värjäsin toisen puolen violetiksi. 


Meillä alkoi myös toisiksiviimeinen koeviikko maanantaina, ja miulla oli onnekas viikonloppu. Tällä viikolla tiistai, torstai ja perjantai oli vapaata! Ensiviikolla vielä maanantaina matikan koe, ja sitten aloitetaan viimeinen jakso. Olenpas ollut hyvin ahkera ja saanut tehtyä cosseja eteenpäin.



Mainitsin asiassa viime postauksessa aika hämysti. Me tosiaan mentiin Jonnen kanssa kihloihin, jo 29.2 mutta sormukset hankittiin vasta 1.4 :'D Tuskin tämä yllätyksenä tuli Instagrammin ja Facebookin päivitysten jälkeen.




tää kuva on alle 2 viikkoa vanha! Jösses että tuota lunta vielä riittää

Ja muutama ostos; 
Punainen liivi löytyi SPR:n kirpputorilta 2,5e
ja punainen hame New Yorker:ista 3e

Nähdään taas ensi postauksessa, se pitää sisällään joko ommelluksien esittelyä, cossi höpinää tai huoneremonttia!

Onko kevään ensikosketukset jo tuoneet teille muutosta pukeutumisessa? Vai oletteko ympäri vuoden samoissa hepeneissä?

Kommentit

Lähetä kommentti

x 1998 x Liperi x Samsung NX 1100 x