Winter Nekocon

''Corvoo?? You are so damn good in this game!''



Hei vain!



Ihan aluksi. Vau. Miun vanhojentanssien postaus sai yli 400 katselukertaa? Se on n. kolminkertaisesti normaalien postauksien katselukerta.
Toiseksi se sai myös vähän palautetta, että miulla on kirjotusvirheitä ja että tekstini on huonoa ^^'' Yritän parantua tässä asiassa parhaani mukaan.







Meillä alkoi tällä viikolla talviloma! Ihanaa viimein levähtää hetkeksi, ja tajuta että koeviikko on jo lähitulevaisuudessa. 
Lomalla sitä ei kumminkaan kannata stressata, vaan ihastella vapaa-aikaa, jota ei ole ollut liikaa tarjolla viime aikoina. Tällä kertaa Loma alkoi conittamalla. Winter Nekocon järjestettiin 5-6.3 Kuopiossa,  Musiikkikeskuksessa (samoissa tiloissa kuin Animecon yleensä). 







Matkustimme paikalle Jonnen ja Joelin kanssa lauvantai aamuna bussilla. Mie ja Jonne cossattiin Merliniä ja Arthuria. Joel oli Eric The Crowsta. 







Aluksi veimme tavaramme narikkaan ja kiertelimme perinteisesti myyntipöydät. Pijaan huomasin viisaana unohtaneeni puhelimeni takin taskuun. Onneksi narikkajonoa ei ollut ja sain sen heti takaisin ♥. Menimme vähäksi aikaa lukemaan Mangakirjastoon, mutta siellä oli aika täyttä ja hiivimme pois. Suunittelimme myös menemistä kummitustaloon, mutta muista jono oli liijan pitkä. Pijaan kello alkoikin lähestyä kahta ja päätimme lähteä syömään. 


Oon lapsi ja pelleilin Joelin nuken kanssa.










Söimme tarpeeksi pitkään, ja pääsimmekin tästä suoraan lunastamaan hotelihuonettamme. Oli mukavaa hetkeksi köllähtää Cumuluksen sängylle, ja jättää suuri tavaramäärä sinne. Etuna oli kanssa hyvä aamupala sunnuntai aamuna.




Ohjelmasta koko viikonlopun aikana kävimme vain kummassakin Mämmi Kunniaan -pitämässä ohjelmassa ja sunnuntain Cosplay kisassa. En voi ihkuttaa liikaa miten ihana Zoro ja Maik on <3 Oon rakastanut Mämmi Kunniaa vuodesta 2007. Miusta oli ihanaa miten heillä oli kaksi vuoroa, enemmän mämmiä 8) (lauvantaina Niksinurkka ja Påkemån episodi ja sunnuntaina Q&A kisa)

Cosplaykisa oli toteutettu hyvästi. Juontajat oli mahtavia ja minusta oli hienoa, miten ennen, kuin cossaaja  tuli lavalle, kankaalle heijastettiin kuva ja tiedot hahmosta. Miulle tää oli ainakin helpotus, koska vain 3 hahmoa oli ennestään tuttuja! 


SAIN SELFFIEN ja halin ZORON KAA ja nimmarin kummaltakin :'D



Tarkoituksena oli käydä myös Armor 101: How Do I even... ja Erään otakun ränttituokiossa, mutta unohdin kokonaan. 


Sunnuntaina mie olin Emily (Dishonored), Jonne Juuzou ja Joel oli taas Eric. Päivä ei ollut kovin erikoinen. Kävin ensimmäistä kertaa laulamassa Karaokea! Ja tein muutamia ostoksia, joiden takia olen nyt köyhä. Matkasimme saman päivän aikana takaisin kotiin ja nukkumaan.

Oletin että kukaan ei olisi tunnistanut minua, tai ainakaan pyytänyt kuvaa Emilynä, mutta yksi ihana ihminen pyysi kuvan ♥ Tämä oli suuri omatunnon nostattaja.



nää kaks on yhtii miu lempi Marvel cossaajii! Mahtavii ihmisii








loppukevennys :D

Kommentit

  1. Awwnaww, kyllähän mie sinua näin mutta en niin hyvin tunnistanu että olisin mitään osannu hihkasta =n= nyff nyff nyff nyt harmittaa. Mut hianoja cosseja oli kyllä siulla päällä :) siitä peukut

    VastaaPoista
  2. Ai ai sitä ollaan sitten aamulla oltu ramune kännissä ai ai ;)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

x 1998 x Liperi x Samsung NX 1100 x