Himos 31.8 -15














Se joka tunnisti ylemmän kuvan henkilöt on mahtava ;)

melkein kaksi kuukautta myöhässä on hyvä muistella Linkin Parkin keikkaa Himoksella. (Muistot ovat jo kultaantuneet, enkä muista enää panikki kohtausta jonka sain sisään mennessä tai niitä mulkkuja jotka poltti tupakkaa suoraan meijä eessä, vaikka mainittiin et hei me tukehutaan :))


Keikka päivä on vähän pimmennossa. Lähdettiin kotoa siskon kanssa joskus yhdeksän aikaan, ja kaapattiin mukaan 2 ystävää, ajettiin monta tuntia, pysähyttiin syömään pizzaa, ajettiin lisää monta tuntia. Päästiin perille, käveltiin jonkin matkaa ja jonotettiin porteilla 2-3 tuntia. Päästiin sisälle, Kaverit meni jo juosten lavalle, me jäätiin siskon kaa oottaa yli-kallista pizzaa ja vettä. Ensin esiinty Dead by April, joka oli upeaa. Sitten Disco Ensemble, joka ei ollut niin upeaa äänimiesten töppimisten takia, höh. Täristiin hieman, enää vähän aikaa ja 7 vuotias unelma toteutuu. Tässä kohtaa oltiin oltu Himos alueella jo 4 tuntia (11 tuntia kotoa lähdöstä)

Pijaan alkoi kuulua koko alueen ''LINKIN PARK LINKIN PARK'' huudot, ja kova kiljunta.

Kohta huomasin täristen keikan olevan jo ohi, olevani puolikuuro (toinen korvatulppa tipahti kesken kaiken pois, enkä saanut takaisin) ja ihmisten jo hiippailevan pois.
Käytiin narikasta viimeisinä tavarat pois, ja saatiin ilmaiseksi Linkin Parkin julisteet 8) en valita. Matka Jyväskylään omppuhotelliin alkoi.

Ja päättyi lyhyeen, auton renkaasta alkoi kuulua hyvin epänormaalia ääntä. Kerettiin ajaa vajaa 500 metriä, ja siskon kanssa lähdettiin shokissa pyytämään apua jalan. Saatiin avuksi ystävällinen turvamies, joka kertomansa mukaan on  automekaanikko. Hän onneksemme kertoi renkaan vanteen väliin vain jääneen kiven, ja ajomatka jatkui. Jokainen taisi vähän itkeä.

Pahimpana pelkona oli renkaan puhkeaminen, meillä ei ollut vara rengasta, eikä sellaista saisi mistään puolikahdentoista aikaan keskeltä metsää. Eikä meistä neljästä kukaan tuntenut ketään 200 kilometrin säteellä, onneksi selvittiin säikähdyksellä.

Nopeasti yöpalaa ABCltä ja nukkumaan. Omena hotelli oli ihan ok, siihen suhtauttaen, että se oli maksanut n. 25€/henkilö, ja varapatjakin oli mukavan pehmoinen.






ihana ilme hermanni
90% keikan katsojista oli pukeutunut mustaan/tummaan/''kova poika''maisesti ja sit olin mie xD



Kävittekös te tänä kesänä/syksynä monilla festareilla tai keikkoilla :3?

Kommentit

Lähetä kommentti

x 1998 x Liperi x Samsung NX 1100 x