''Mitä jennalle kuuluu?''

väsynyt matkustaja sisältää lievää agnstia *warning*

selffie
ac koru <3 (ebay muutamalla eurolla)
hattara tukka <:


Mie en oikein enää tiijä mikä miulla on.
Miuu väsyttää, usein
melkein aina
kokoajan.

ja nyt kyse on siitä fyysisestä väsymyksestä. Sellainen olo, kuin olisi valvonut 20  tuntia putkeen, ja katsonut leffoja. mutta vain kokoajan on se olo. eikä se johdu nukkumattomuudesta. Sunnuntaina oli kaikkein pahin, vaikka olin nukkunut reilu 9 tuntia...

Juteltiin tästä siskon kanssa, ja se epäili, että miulla vois olla anemiaa. Raudan puutosta ja jotain, kuun oon ollu vähä huono syömään lihaa viime aikoina, ja muutenkin. Ostettiin sellasia tabletteja, joissa on mm. rautaa. saa nähä paraneeko olo.

Mut samaan syssyyn oon ollu viime aikoina tosi herkkä. Kasin aikoihin miulla oli kausi, etten itkenyt lähes vuoteen, ihan satunnaisia kertoja, olin kai niin sisäänpäin sulkeutunut, että vaikka itketti, se tapahtui yleensä tv sarjan tai leffan takia Mutta nyt olen viikon sisään itkenyt monesti, ilman syytä, ihan turhista asioista (tai sitten syynä on ollut kasaantunut ahdistus...). Lisäksi miulla on kokoajan ollut kauheen kylmä. Villasukat, säärystimet, kaulahuivit, farkut ja pitkähihaiset on ollu suosikki asu.

Ja samaan syssyynhän silmäni päätti ottaa osumaa. Jotenkin onnistuin meikinpoisto puuhissa tökkäämään itseäni vanulapulla silmään viikko sitten tiistaina. Kolme päivää se oli niin kipeä, että silmän kiinni pitäminen sattui, kui joku työntäisi neulaa miu silmän läpi (mitään siellä ei ollut!).
Todennäköisesti tästä johtuen silmäluomeni vielä turposi, ja en siitä syystä edes uskaltanut meikata (matta meikkivoidetta ei lasketa...) Toisaalta en onnistunut sitten sotkeentumaan jos itkettää... 


Mutta myös kivaa on sattunut!

Meillä myös sato lunta. Viime viikolla, oliko tiistaista keskiviikkoon oli maa ihan valkonen <3 olin niin iloinen, rakastan lunta! Vaikka se olikin vain märkää, räntää, silti kävin pyörimässä siinä useamman kerran (hiukset kiinni kuva onkin otettu tuolloin)


Viikonloppuna miu sisko muutti takaisin kotiin. Lisä syy olla iloinen. En oikein ollut kerennut edes kunnolla ajatella sitä, koska koeviikko oli juuri sitä ennen (oikeastaan koeviikko oli kiva, sai levätä ja vähän kun kertasi kokeisiin, kannattaa lukee tuntikohtasesti, oikeesti, elämäs helpottuu).
  Jo perjantaina lähdettiin ajelemaan keravalle. Loppumatka (se 120 rajoitettu alue) oli kaunista, kun oli pilkko pimeää, ja erilaisia valo 'teoksia' on siellä matkalla. mm. ne nuotit). Yhdeksän aikoihin päästiin siskon kämpälle (joka on hyvin kirjaimellisesti tätini tallon autotallin yhteydessä). Päästiin tädin luo saunomaan ja ilta palalle.
  Lauvantaina kiersimme tuusulan kirpparin ja pakkasimme, ja palasimme kotiin c: muutto kuorman kanssa.

Meille ostettiin uusi pleikkari. Kun vanha hajosi päälle kuukausi sitten koska ukkonen.... Ja siskoni osti Infamous 2:sen! olen vasta kerran sitä kerennyt pelaamaan, mutta vaikuttaa huipulta peliltä <: jee


mitä teille kuuluu

anteeks tällänen vuodatus postaus, jossa on paljon tekstiä eikä ketään edes kiinnosta, tai jaksanut lukea tätä.. mutta...


// vaihdoin myös ulkoasua, onko tää ihan kamala? jotenkin se hempeä pinkki häiritsi miuu :c

Kommentit

  1. Mulla on ollut ihan sama epämääräis väsymys, mistä lie johtunee...pari vuotta sitte nukuin noin 3-5h yössä ja ei väsyttänyt, nyt nukun n. 8h yössä ja nukahtelen kaikkialle, ja tämä johtaa mm. motivaation puutteeseen kaikessa mitä tekee... D:
    Mutta hyvä jos on tapahtunut kivojakin juttuja ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :c höh, voimia meille!
      miullakin riittäs motivaatiota tie mihin, mutkun ei jaksa *-*

      Poista
  2. Huah, mullakin toi väsymys, kokoajan stressaa ja meinaan alkaa itkee melkein mistä vaan :(
    Koulussa toi on ongelma, joskus kaverit sanoo jotain mitä ne ei tarkota pahalla, ja mulla on kova työ saada pysyy kyyneleet aisoissa D''':
    Mutta toivottavasti se rauta jutut auttaa (mulla taas kalkki tabletteja, yh ne maistuu kamalalle :'D) ja sulla on söpöjä koruja kadehdin >3< ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :c nii
      miulla on kovatyö aina olla poraamatta, kun joku mainitsee esimerkiksi asian ''yläaste'' (koska se oli iso helvetti miulle), en tiiä :/

      hoh joo :D jos nyt muistasin ottaa ne, koska laho pää :D..... (siskoki sano, et maistuuvat) kiitos ^^ niin kyllä on *muha*

      Poista

Lähetä kommentti

x 1998 x Liperi x Samsung NX 1100 x